Pages In English
HomePage Exhibitions Ajankohtaista Services Artists Information
Studio U - Contemporary Art For Sale


Visa Norros 50
2.9. – 26.9.2010

Art Work »
Exhibition Info»
CV »

VISA NORROS 50-VUOTISNÄYTTELY


2.9.–26.9.2010


Visa Norros syntyi 5.9.1960 Helsingissä. Hänen ensimmäinen opettajansa oli hänen äitinsä taidegraafikko Heta Norros, jonka johdolla hän teki 15-vuotiaana uransa ensimmäiset grafiikan työnsä.


Vuosina 1978–80 Norros työskenteli professori Aukusti Tuhkan grafiikkakoulussa. Ulkomaisia vaikutteita hänsai toimiessaan oppipoikana Auguste Clot et Bramsen -litografiapajassa Pariisissa.


Norroksen ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1986 Galleria Strindbergillä Helsingissä. Debyyttinsäjälkeen hänellä on ollut Suomessa useita kymmeniä näyttelyitä, muiden muassa Galleria Krista Mikkolalla ja Galerie Kaj Forsblomilla. Lisäksi Norros on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin.


Ulkomailla Norros on esittäytynyt omin näyttelyin esimerkiksi Hannoverissa ja Sarajevossa sekä
yhteisnäyttelyissä muun muassa Delhissä, Pariisissa ja Tukholmassa.

Norroksen saamiin palkintoihin kuuluvat muun muassa abstraktin taiteen kunniamaininta Novosibirskissa 2003 ja toinen palkinto pohjoismaisessa kilpailussa Jyväskylän Grafica Creativan yhteydessä.

Norroksen teoksia on useissa kymmenissä suomalaisissa museoissa ja kokoelmissa, ja myös ulkomailla. Niitä ovat hankkineet esimerkiksi Helsingin kaupungin taidemuseo, Bibliotheque national de Paris ja Intian valtiollinen taidekokoelma.


Norros on myös tehnyt töitä julkisiin tiloihin. Mainittakoon esimerkiksi Design Museon hissin
seinäsyövytykset ja Hotelli SAS Plazan hiekkapuhalletut lasiseinät.

Visa Norroksen 50-vuotisnäyttelyssä on esillä monotypioita, carborundumtöitä sekä lasille painettuja jamaalattuja teoksia. Osa on maisemallisia, osa täysin abstraktioita.


Norros ei grafiikassaan kuvaa hahmoja eikä esineitä, vaan pikemminkin näköalakenttiä, graafisia rakenteita. Ne vaikuttavat sisäiseen näkömaailmaan; nostavat esiin muistoja ja tunteita.