Pages In English
HomePage Exhibitions Services Ajankohtaista Artists Information
Studio U - Contemporary Art For Sale


Tero Annanolli
30.4- 24.5.2009
"MAALAUKSIA"


Taidetta »
Näyttelytiedot »
CV »
Näyttelytiedot

 

Taidemaalari Tero Annanolli (s. 1975) valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004. Taidekeskus Salmelan kesänäyttelyssä 2004 Annanolli herätti laajaa kiinnostusta teknisesti hienoilla maalauksilla, joissa oli yhdistetty oivaltavasti vanhojen kankaiden materiaali ja tekstuuri väriin. Tätä ilmaisutapaa taiteilija on edelleen kehittänyt esillä olevissa teoksissaan.

Maalaustekniikkana Annanolli käyttää munatemperaa, öljyväriä, akryylitekniikkaa sekä hiiltä piirtimenä. Annanolli käyttää maalauksissaan myös lehtimetalleja sekä pintoina että värisävyinä. ”Maalaustekniikan valitsen kuvattavan aiheen, materiaalin tai tunnelman mukaan. Olen kiinnostunut vanhojen mestareiden ajattelusta ja tekniikasta maalata. Piirtämisen tekniikkaa olen opetellut vanhan, venäläisen metodin mukaan. Piirustustaidon kehittäminen antaa minulle välineitä havainnollistaa ajatteluani, pelkistää kohdetta”, kertoo taiteilija.

Annanollin mukaan maalauksessa keskeisiä asioita ovat kertaalleen käytetyt materiaalit sekä maalauksen pintastruktuuri. Taiteilija etsii kirpputoreilta tai kierrätyspisteistä käytöstä poistettuja tekstiilejä, joiden kankaista saa maalauksille erinomaisen, elävän pohjan. Siihen kun yhdistää vaikkapa lehtimetalleja, tulos on puhutteleva.

Maalausprosessissa korostuu käsityömäisyys. Itse maalaustapahtuma on nopea ja intuitiivinen, korostaa Annanolli. Taiteilija pyrkii silti säilyttämään maalauksen eri vaiheet katsojan näkyvillä. Annanollin työskentelytapa ja hänen käyttämänsä maalausmateriaalit vaativat aikaa. Vaikka Annanollin maalaukset saavat alkunsa esittävistä kuvista, tekniikasta johtuva päällekkäisten maalipintojen kuulaus ja taulukankaana käytettyjen tekstiilien kuviointi tuovat töihin omailmeistä muotojen ja sävyjen rikkautta. Tällä tavalla Annanolli saa maalauksiinsa aivan erityistä värin hehkua. Reliefimäinen maalauspinta luo teoksiin kolmiulotteisuutta. Maalauksia täytyy kokea silmillään.

Näyttelyn kuva-aiheet käsittelevät kasveja, kukkia, maisemaa ja ihmishahmoja sekä veneitä. Aiheet Annanolli on kerännyt lähiympäristöstä, matkoilta ja matkan varrelta.

Tero Annanollin kotisivut: www.annanolli.com