|
Näyttelytiedot
At 454 degrees latitude north
PANU RUOTSALO
Työskentelen pienessä kylässä, Billnäsissä, hyvässä työhuoneessa ja omassa rauhassa. Tämä rauha ollut minulle tärkeää ja juuri oikea tapa elää elämää, tehdä tätä työtä. Näissä näyttelyn töissä on sellaista neitseellisyyttä minkä muistan maalauksistani jo ennen taideopintoja, ja on näissä myös jotain sellaista, mitä en ole vielä kohdannut. Mutta en halua mystifioida, enkä puhua ”taidetta”, vaan haluan sanoa, että tämä työ on minulle kovaa, rehellistä ja vaatii jos kyllä antaakin paljon. Sellaista, minkä jälkeen on mukava lepäillä hetki ja miettiä vedettyjä värejä. Jonkinlaiset taian hetket sitten jäävät kankaalle. Se on se lähtökohtainen syy tähän työhön ryhtymiseen, pieni mieletön hetki, mistä jää näkyvä jälki.
Peruskorjatessani taloamme ja tätä näyttelyä maalatessani, sulassa sovussa molempia, syntyi tämän näyttelyn nimi. Se viittaa paikkaan tai tilaan mitä ei ole olemassa, mutta silti se on ihan vieressä, lähellä koko ajan. Näyttelyn työt ovat merkkejä kartan ulkopuolelta, reittejä sieltä sinne tai tuolta tuonne ne ovat myös. Tuttujakin paikkoja ja moottorien mölyä…
Ajassa ja paikassa, Panu Ruotsalo
|